Osaatko kuvitella, Katariina on runoilija
parhaassa iässään. Tarvitsemme häntä,
niin kuin tarvitsemme värikuula-ammuksia.
Valumme väriä kuin kuolleet ja kaipaamme lisää.
Runoilija kiertelee, hieroo huuliaan, aavisteleikse muotokieltä, kielimuotoa.
Jokainen säe, jonka paimenen nähdään ampuvan, on vain tapa sanoa hengelle "paikka!"
sanoa sille, ole siinä, älä karkaa, ihmiset syöttävät sinulle satonsa ja jätteensä
ja sinä paisut ja puhkeat ja aiheutat pahennusta.
Maa tarvitsee meteorologiaa.
Laulan tytöistä, upottavista
kinoksista ja kuumasta kuloheinästä.
Taivaan yli vedetään virttynyt köysi.
Kaikki menevät suojaan eikä kukaan tule vastaan.
Henki vapisee ovella, mahdollinen pelkää todellista.
Kun salama uhkaa joukon pisintä,
ketterästi hän luikkii ovelle ja ovesta sisään.

[Sovinnaistettu 8. 1. klo 16.57]